LAPSEN ÄÄNI TOIMINNASSA
Lapsen ääni –kehittämisohjelman päätavoitteena on lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen varhaisella tuella ja intensiivisillä nuoriin kohdistuvilla interventioilla.
![]() |
Lapsen ääni –kehittämisohjelman rakenne
Varhaisen tuen toimintalinjalla lisätään lapsi- ja perhelähtöistä vastuunottoa ja osallisuutta. Toimintana on ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen rakenteiden, toimintatapojen, työmallien ja osaamisen laaja kehittäminen ja levittäminen peruspalveluissa. Toimintalinjalla on kahdeksan osahanketta Etelä-Suomessa.
Intensiivisten menetelmien toimintalinjalla kehitetään lasten ja nuorten hyvinvointia sekä kehitystä uhkaavien tekijöiden varhaista tunnistamista ja interventioita ongelmiin, joita lapsilla tai nuorilla on koulussa, lastensuojelussa tai mielenterveydessä. Toimintalinjalla toimii viisi osahanketta.
Kehittämisohjelma perustuu laaja-alaiseen, moniammatilliseen yhteistyöhön kuntien sosiaali-, terveys-, varhaiskasvatus-, opetus- ja nuorisotoimen sekä oppilaitosten, seurakunnan ja kolmannen sektorin kanssa.
Kehittämisohjelman yhden perusrakenteen muodostavat alueelliset kehittämisverkostot pääkaupunkiseudulla (Kehrä-osahanke), Länsi- ja Keski-Uudellamaalla (Ulappa-osahanke) sekä Kaakkois-Suomessa (Kehikko-osahanke). Näiden lisäksi toimivat Itä-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus Verso ja Det finlandssvenska kompetenscentret.
Arviointi- ja seurantatieto
Kuntien perustehtäviin kuuluu seurata ja arvioida lasten ja nuorten palvelujen tarvetta ja hyvinvoinnin tilaa. Lapsen ääni -kehittämisohjelma vaikuttaa ja edistää tätä tehtävää tuomalla esille minkälaiset auttamistoimenpiteet ovat tuloksellisia lasten ja nuorten kasvuympäristöissä. Kehittämisohjelmalla on arviointisuunnitelma, jonka toteuttamisessa ovat kaikki osahankkeet mukana.
Osahankkeet toimintalinjoittain
Osahankkeet alueittain
|
