
Tule kuoroon!
Ilmoittautuminen kuoroon kevätkaudelle 2023 on alkanut. Ilmoittaudu alla olevasta linkistä!
Gaudioson kuoromatka Ruotsiin
Nuorisokuoro Gaudioson aika on kiitänyt tänä syksynä, kun messuavustusten ja joulun ajan esiintymisiin harjoittelun ohella olemme valmistautuneet kuoromatkalle Ruotsiin. Uutena kuorona saimme upean tilaisuuden, jota ei voinut jättää käyttämättä: taustayhdistyksemme Lapsen ääni oli aiemmin hakenut ja saanut apurahaa Minela-säätiöltä ulkomaille suuntautuvaa kuoromatkaa varten. Silloinen A cappella -nuorisokuoro ei valitettavasti matkaan päässyt, sillä koronaepidemia laittoi suunnitelmat jäihin. Saimme kuitenkin jatkoaikaa apurahan käyttöön. Päätimme toteuttaa retken uuden kuoron kanssa heti syksyllä.
Kontaktoimme seurakuntia Eskilstunassa ja Södertäljessä yhteistyön suunnittelemiseksi. Molempien seurakuntien toiminta-alueella on paljon suomenkielisiä ja suomensukuisia asukkaita, joten tuntui luontevalta lähteä esiintymään niihin seurakuntiin. Ajatuksena kuoromatkan takana oli tutustua ruotsalaiseen musiikkiin: kansanlauluihin, hengellisiin lauluihin ja kuoromusiikkiin.
Marraskuun viimeisenä viikonloppuna kuoromatka toteutui, ja pääsimme viettämään 1. adventin aikaa konsertoimalla Klosterin kirkossa Eskilstunassa, sekä esiintymällä Södertäljen Pyhän Ragnhildin kirkossa. Eskilstunassa pidimme oman konsertin Gemensamma musikaliska pärlor yhteistyössä kanttori Terhi Ahon kanssa. Södertäljessä saimme esiintyä paikallisen historiaseuran adventtikirkossa yhteistyössä kanttori Olof Oscarsonin kanssa. Eivätkä laulut toki siihen jääneet, sillä nuorilla riitti intoa kajauttaa spontaanisti aina sopivan hetken tullen tutustuessamme naapurimaahamme, mm. Tukholman Suurkirkossa ja Eskilstunan joulumarkkinoilla.
Monta kokemusta riikkaampana haluamme kiittää Minela-säätiötä, sekä Eskilstunan ja Södertäljen seurakuntia matkan tukemisesta.
Aloittaisitko kuoroharrastuksen? 🌼
🍂Lapsen ääni on aloittanut syyskautensa ja riveihin mahtuu vielä uusia laulajia syyskuun alussa! Kuorostamme löytyy jokaiselle sopiva ryhmä: nuorimmat laulajat ovat esikouluikäisiä ja vanhimmat täysi-ikäisiä nuoria.🍁Alustava ryhmäjako on seuraava:
– Unisono (n. 2015-2012 syntyneet) ma klo 17-18 Muuramen yläasteen musiikkiluokassa
– Duetto (n. 2011-2009 syntyneet) ma klo 17-18 Muuramen kirkossa
– A cappella (n. 2008-2003 syntyneet) ma klo 18-20 Muuramen kirkossa
🦋Unisonossa lauletaan enimmäkseen 1-äänisesti, Duetossa 2-äänisesti ja A cappellassa 3- ja 4-äänisesti. Unisonoa johtaa Viliina Kinnunen ja Duetto- ja A cappella -ryhmiä Matias Lahti. Ryhmillä on myös yhteistä ohjelmistoa.
🌻Syyskauden hinnat ovat seuraavat:
– Unisono 30 e
– Duetto 40 e
– A cappella 80 e
Perhettä kohti maksu on enintään 150 e / syyskausi.
🐞Kauden ensimmäiset harjoitukset pidettiin ma 23.8. Uusia tulijoita pyydetään laittamaan viestiä etukäteen Matias Lahdelle, 0503466394. A cappellaan ja Duettoon tuleville uusille laulajille järjestetään laulunäyte. Kuorossa voi käydä pari kertaa tutustumassa maksutta. Lämpimästi tervetuloa!☀️